Kirkkaana lauantaina Päivänkakkara­lohikäärmeet linjautuivat vihreälle nurmikentälle. Liituviiivat olivat tuoreet ja valkoiset. Oranssit kartiot seisoivat kuin pienet vuoret. Tennarit vinkuivat. Ystävällinen koira nimeltä Nuudeli heilutti häntäänsä aidan luona.

Lina kiristi kirkkaanvihreät kengännauhat. Hän oli pieni ja nopea. Max veti pilkulliset maalivahtikäsineet käsiinsä. Priyan letit pomppivat, kun hän hyppäsi. Omarilla oli oranssi kapteeninnauha, ja hän hymyili kaikille. Valmentaja Rosa puhalsi pilliään ja kallisti lippalakkiaan.

"Syötämme, jaamme, välitämme", sanoi valmentaja Rosa.

"Pelaamme reilusti!" joukkue huusi takaisin, naputtaen kenkiään yhteen.

He kättelivät Sinisiä Mehiläisiä, joukkuetta raidallisissa sinisissä paidoissa. "Onnea", sanoi pitkä pelaaja nimeltä Jade.

"Pitäkää hauskaa", Lina vastasi, ja hänen vatsansa lepatti iloisesta jännityksestä.

Peli alkoi potkulla ja hurrauksella. Saappaat jyskyttivät palloa. Ruoho tuoksui makealta. Priya viiletti sivua pitkin kuin nopea leija. Hän syötti Linalle. Lina kuljetti, tap-tap, tap-tap, ohi kahden kiireisen Mehiläisen.

Lina juoksi maalia kohti. Pallo pomppi korkealle. Lina kurkotti jalallaan, mutta pallo ponnahti ylös ja harjasi hänen sormiaan – vain pieni töytsy. Se putosi hänen jalkaansa, ja hän potkaisi. Omar napautti pallon verkkoon.

"Maali!" kaikki huusivat. Päivänkakkara­lohikäärmeet tanssivat. Max teki kärrynpyörän. Nuudeli haukkui. Valmentaja Rosa puhalsi pilliään ja osoitti keskusympyrää.

Mutta Lina tuijotti käsiään. Hän tunsi pistävän tunteen rinnassaan. Hänen sormensa muistivat pehmeän, pienen naputuksen.

Hän katsoi hurraavaa yleisöä. Hän katsoi Omaria, joka jo antoi hänelle ylävitoset. Hänen sydämensä meni töm-töm. Lina veti henkeä.

Hän käveli valmentaja Rosan luo ja kiskaisi tätä hihasta. "Valmentaja", Lina sanoi, hänen äänensä oli pieni mutta vakaa, "pallo kosketti kättäni ennen maalia. Se oli vahinko."

Valmentaja Rosa polvistui, jotta hänen silmänsä olivat Linan tasolla. "Kiitos kun kerroit minulle", hän sanoi lempeästi. "Jalkapallossa se tarkoittaa, ettei maalia hyväksytä. Vapari Sinisille Mehiläisille."

Kenttä hiljeni hetkeksi. Linan posket tuntuivat lämpimiltä. Sitten Max laittoi pilkullisen kätensä hänen olalleen. "Hyvä päätös, Lina", hän sanoi.

Priya virnisti. "Saamme toisen. Pelataan!"

Omar antoi Linalle peukalon ylös. "Olen ylpeä sinusta."

Jade Sinisistä Mehiläisistä ravasi Linan luo ja ojensi nyrkin. "Se oli rohkeaa. Nyrkkitervehdys?"

Lina törmäytti nyrkkinsä ja tunsi pistävän tunteen kelluvan pois kuin pieni pilvi. Hänen rintansa tuntui kevyeltä, ikään kuin joku olisi avannut ikkunan ja päästänyt auringonpaisteen sisään.

Peli rullasi eteenpäin. Mehiläiset viilettivät ja surisivat. Jade otti voimakkaan laukauksen, mutta Max nappasi sen kevyellä töminällä. "Hieno torjunta!" huusi valmentaja Rosa.

Priya hurahti sivua pitkin taas. Hän syötti Linalle, joka syötti Omarille. Pallo zuumaasi juuri ohi.

Myöhemmin pallo luikahti lähelle viivaa. Oli vaikea nähdä, kuka kosketti sitä viimeksi. Erotuomarin pilli pysyi hiljaa. Jade kohotti kätensä. "Siniset Mehiläiset koskivat sitä viimeksi", hän huusi. "Heidän sisäänheittonsa."

Valmentaja Rosa nyökkäsi. "Sisäänheitto Lohikäärmeille."

Lina katsoi Jadea ja hymyili. Jade hymyili takaisin. Peli tuntui ystävälliseltä ja vahvalta, kuin hyvä kädenpuristus.

Kun jäljellä oli enää muutama minuutti, Priya heitti pallon Linalle. Lina pysäytti sen jalallaan. Hän katsoi ylös. Omar oli vapaa. Hän syötti. Omar potkaisi, ja pallo luisui verkon nurkkaan – ei käsiä, ei töysyjä, vain puhdasta ja selkeää.

"Maali!" hurrasivat kaikki, molempien joukkueiden nyökätessä. Siniset Mehiläiset vastasivat nopealla vastamaalilla, ja peli päättyi 1–1.

Molemmat joukkueet lysähtivät viileälle ruoholle, hengittäen raskaasti, virnistäen leveästi. Valmentaja Rosa jakoi appelsiinisiivuja, joista tippui makeaa mehua heidän sormilleen.

"Se oli hauskaa", Priya sanoi.

"Se oli rehellistä", Max lisäsi, heittäen appelsiininkuoren roskakoriin.

Valmentaja Rosa katsoi Linaa. "Miltä sinusta tuntuu?"

Lina väänsi varpaitaan kirkkaanvihreissä nauhoissaan. "Tunnen kuin olisin ottanut kiven pois kengästäni", hän sanoi. "Parempi."

Jade heilutti, kun Siniset Mehiläiset pakkasivat. "Nähdään seuraavassa pelissä!"

"Nähdään!" Päivänkakkara­lohikäärmeet huusivat. Lina heilutti takaisin, hänen kätensä oli kevyt kuin lehti. Kenttä välkähti auringossa, ja liituviiivat näyttivät erityisen kirkkaalta. He olivat pelanneet kovaa. He olivat pelanneet reilusti. Ja se tuntui kuin voitto.