Sam oli hiljainen poika, jonka ruskeat kengät vinkuivat. Hän rakasti kävellä naapurustossaan, mutta hän teki sen aina yksin. Muut lapset leikkivät äänekkäästi leikkikentällä, mutta Sam pysytteli syrjässä. Liian ujo.

Eräänä iltapäivänä Sam käveli eläinkodin ohi. Kyltissä luki: "Ystävät odottavat sisällä!" Ikkunan läpi Sam näki kultaisen pennun, joka katsoi suoraan häneen. Pentu heilutti häntää – hap-hap-hap lattialaattoja vasten.

"Hei," kuiskasi Sam.

Pentu haukkui kerran, pehmeästi. "Hau!"

Nainen avasi oven. "Haluatko tavata hänet? Hänen nimensä on Buddy."

Sam nyökkäsi.

Sisällä Buddy juoksi suoraan Samin luokse ja laski lämpimän pään Samin polvelle. Samin sydän tunsi lämpöä.

"Voinko ottaa hänet?", kysyi Sam.

"Jos vanhempasi sanovat kyllä," hymyili nainen.

Samin vanhemmat sanoivat kyllä. Tuona yönä Buddy nukkui Samin sängyn vieressä, kuorsasi hiljaa ja potki unissaan.

Seuraavana aamuna Sam sanoi: "Mennään kävelylle."

Buddy haukkui onnellisesti. "Hau!"

He kävelivät katua pitkin. Samin kengät vinkuivat. Buddyn tassut taputtivat tap-tap-tap. Aurinko oli lämmin. Katu oli valoisa.

Kulmassa kaksi tyttöä leikkivät liidulla. He piirsivät kukkia jalkakäytävälle.

Sam tunsi itsensä ujoksi. Hän laski päänsä. Mutta Buddy juoksi suoraan tyttöjen luokse ja nuoli yhden tytön kättä.

He nauroivat. "Koirasi on söpö! Mikä hänen nimensä on?"

"Buddy," sanoi Sam hiljaa.

"Minä olen Mia. Tämä on Rosa."

Rosa taputti Buddya. Buddy heilutti. Sam tunsi itsensä vähemmän ujoksi.

"Haluatko piirtää?", kysyi Mia.

"Ehkä seuraavalla kerralla," sanoi Sam, mutta hän hymyili.

Joka päivä Sam ja Buddy kävelivät pidemmälle. He kävelivät leipomon ohi. Leipuri antoi Buddylle koirakeksin. He kävelivät puiston ohi. Linnut lauloivat. Buddy haisteli jokaista puuta.

Eräänä päivänä Sam sanoi: "Kokeillaan uutta reittiä."

He jättivät kadun taakseen ja kävelivät metsään. Puut olivat korkeita. Lehdet kahinoivat. Puro lorisi lähistöllä.

Sam tunsi hieman pelkoa. Metsä oli iso. Mutta Buddy oli hänen vieressään, häntä pystyssä.

"Minulla on sinut," sanoi Sam Buddylle. "Sinulla on minut."

He kävelivät syvemmälle metsään. Sam löysi kepin ja heitti sen. Buddy juoksi ja toi sen takaisin. He leikkivät ja nauroivat.

Sitten Sam näki jotain. Pieni kilpikonna, jumissa kaatuneessa rungossa. Kilpikonnan jalat potkivat, mutta se ei päässyt ulos.

"Meidän täytyy auttaa," sanoi Sam.

Buddy haukkui hiljaa. "Hau."

Sam polvistui. Hän nosti varovasti rungon. Kilpikonna liukui ulos ja käveli hitaasti purolle. Se käänsi päänsä, ikään kuin kiittäisi.

"Ole hyvä," sanoi Sam.

Kun he kävelivät kotiin, Sam tunsi itsensä kasvaneemmaksi. Hän oli auttanut. Hän oli kokeillut jotain uutta. Ja Buddy oli ollut koko ajan hänen vieressään.

Illalla oveen koputettiin. He olivat Mia ja Rosa.

"Menemme puistoon. Haluatko tulla ja leikkiä hippaa kanssamme?"

Sam katsoi Buddya. Buddy heilutti.

"Selvä," sanoi Sam.

Puistossa he juoksivat. Buddy juoksi myös. He nauroivat. Sam ei tuntenut itseään ujoksi. Hän tunsi itsensä onnelliseksi.

Tuona yönä, kun Buddy nukkui sängyn vieressä, Sam laski kätensä Buddyn turkkiin.

"Kiitos," kuiskasi Sam. "Siitä, että olet vierelläni."

Buddy huokaisi lämpimän, tyytyväisen huokauksen.

Sam sulki silmänsä ja hymyili. Hän ei ollut enää yksin. Hänellä oli ystävä. Ja ystävän rinnalla maailma tuntui vähemmän suurelta ja paljon ystävällisemmältä.