Kettu ja Leopardi lepäilivät laiskoina runsaan aterian jälkeen ja huvittivat itseään kiistellen ulkonäöstään. Leopardi oli hyvin ylpeä kiiltävästä, pilkullisesta turkistaan ja teki halveksuvia huomautuksia Ketusta, jonka ulkonäön hän julisti melko tavalliseksi.

Kettu oli ylpeä hienosta, tuuheasta hännästään valkoisella kärjellä, mutta hän oli tarpeeksi viisas näkemään, ettei voinut kilpailla Leopardin kanssa ulkonäössä. Silti hän jatkoi sarkastista puhetta vain harjoittaakseen nokkeluuttaan ja nauttiakseen kiistelystä. Leopardi oli menettämässä malttinsa, kun Kettu nousi haukotellen laiskasti.

"Sinulla saattaa olla hyvin tyylikäs turkki", hän sanoi, "mutta pärjäisit paljon paremmin, jos sinulla olisi vähän enemmän nokkeluutta pääsi sisällä ja vähemmän kylkiluidesi päällä, kuten minulla. Sitä minä kutsun todelliseksi kauneudeksi."