Kuu nousi kuin hopearaha. Se loisti hiljaiselle niitylle. Ruoho heilui ja kukat kimaltelivat kasteessa. Pip-siili heräsi kodikkaassa pesässään. Hän piti yöstä. Hän piti pehmeistä äänistä. Hän kuuli lehtien kahinan ja puron kuiskauksen.

Pieni hohde aaltoili lähellä leinikkää. Se välkkyi kuin ujo räpäytys. Se oli Luma-kiiltomato. Hänen valonsa oli himmeä ja väsynyt. "En löydä pajupuutani," hän sanoi. "Valoni on heikko. Yö tuntuu isolta."

Pipin pieni sydän tuntui isolta. "Voimme auttaa," hän sanoi. "Ystävät tekevät yön lempeäksi." Hän lähti kulkemaan polkua pitkin. Hän kutsui Nibi-kania. Nib ponnahti kolostaan. Hänen pitkät korvansa seisoivat korkeina. Hänen viiksensä nykivät. Hän oli nopea ja ystävällinen.

Olive-pöllö huuhkasi vinosta oksasta. Hänen siipensä olivat pehmeät. Hänen silmänsä olivat leveät ja kirkkaat. Hän saattoi nähdä kauas pimeässä. Puron luona Tully-kilpikonna nosti sileän kuorensa. Hän liikkui hitaasti, mutta hän oli vahva ja vakaa. Hän hymyili lämpimästi ja hitaasti.

Pip kertoi heille suunnitelman. "Teemme kuutamopolun. Teemme polun joka loistaa. Luma voi seurata sitä kotiin." Nib hyppäsi niitylle. Hän keräsi kalpeita terälehtiä. Terälehdet olivat pehmeitä kukan osia. Hän löysi valkoisia päivänkakkaroita ja kermanvärisiä apiloita. Hän teki korin kukista.

Tully liukui purolle. Vesi teki pieniä väreitä. Hän poimi sileitä kiviä huolellisilla jaloillaan. Ne olivat pieniä kiviä. Jotkut olivat harmaita. Jotkut olivat helmenkirkkaita. Pip etsi kiiltäviä tammenterhon kuoria. Hän löysi ne lähellä vanhaa tammea. Pienet kuoret iskivät silmää kuutamossa. Olive lensi ylös, ylös, ylös. Hän katseli veden luona heiluvaa pajua. Hän saattoi ohjata tietä ylhäältä.

Yhdessä he rakensivat polkua. Kivi, terälehti, tammenterhon kuori. Kivi, terälehti, kuori. Se teki lempeän kuvion. Se teki pehmeää hohdetta. Kuutamo suuteli jokaista palasta. Polku alkoi hohtaa. Luma leijui polun alussa. Hänen pieni valonsa välkkyi. Välkky, välkky. Hän seurasi loistavaa polkua.

He kävelivät hitaasti. He eivät kiirehtineet. Nib hyräili suloista laulua. Pip kuiskasi uusia sanoja. "Hohtaa," hän sanoi. "Kimmelsi," hän sanoi. Luma hymyili kauniille äänille. Tully piti polun siistinä ja suorana. Olive lensi tasaisissa ympyröissä. Hänen varjonsa oli kuin hiljainen siivekäs pilvi.

Viimein pajupuu heilutti pitkiä vihreitä käsivarsiaan. Se oli Luman koti. Kymmeniä kiiltomatoja hohti siellä. Ne tekivät pieniä tähtiä lehdissä. Ne välkkyivät tervehdykseksi. Ne välkkyivät hyväksi yöksi. Luman valo kasvoi vähän kirkkaammaksi. "Kiitos," hän sanoi. "Teidän pienet valonne tekivät suuren valon."

Ystävät tuntuivat lämpimiltä ja ylpeiltä. Niitty tuntui rauhalliselta ja turvalliselta. Nib haukotteli suuren kanihaukottelun. Tully työnsi päänsä kuoreensa. Olive asettui oksalleen. Pip kääräytyi pieneksi palloksi. Hän tunsi pehmeän sammaleen allaan. Hän katseli kuun purjehtivan hitaasti ja ystävällisesti.

Puro kuiskasi. Ruoho huokaisi. Terälehdet lepäsivät. Kivet hohtivat viimeistä pehmeää hohdetta. Pip sulki silmänsä. "Hyvää yötä, niitty. Hyvää yötä, kuu," hän ajatteli. Ja kuutamoinen niitty nukahti.