Kettu näki eräänä päivänä joukon kauniita, kypsiä viinirypäleitä roikkumassa viiniköynnöksestä, joka kiemurteli puun oksien ympärillä. Rypäleet näyttivät olevan täynnä rypälemehua, ja ketun suu vetistyi hänen istuessaan ja kaihoisasti katsellessaan niitä.

Rypäleet roikkuivat korkealta oksalta, ja ketun oli pakko hypätä niiden perään. Kun hän hyppäsi ensimmäisen kerran, hän ei päässyt edes niiden lähelle. Sitten hän peruutti hieman, otti vauhtia ja loikkasi niitä kohti, mutta ei yltänyt silloinkaan. Yhä uudelleen ja uudelleen hän yritti, mutta turhaan.

Sitten hän istuutui ja katsoi rypäleitä vastenmielisyydellä.

"Mikä hölmö minä olenkaan", hän sanoi. "Täällä minä uuvutan itseni saadakseni happamia rypäleitä, jotka eivät ole vaivansa arvoisia."

Ja hyvin hyvin pilkallisesti hän käveli pois.