Oli kerran köyhä mies, jolla oli kolme tytärtä. Eräänä päivänä hän meni kaupunkiin myymään puuta, ja tiellä hän tapasi vanhan naisen.

"Ole kiltti, ole kiltti," nainen sanoi, "anna minulle ruokaa. Olen niin nälkäinen!"

Mies antoi hänelle leivän ja juuston.

Vanha nainen hymyili. "Olet ollut ystävällinen. Kysy minulta mitä tahansa, ja saat sen."

Mies mietti hetken. "Haluaisin perheelleni riittävästi rahaa."

"Mene kotiin," nainen sanoi. "Kuningas tarvitsee palvelijaa palatsiin. Lähetä yksi tyttäristäsi, ja hän saa kultaa."

Mies meni kotiin ja kertoi tyttärilleen. Vanhin ja keskimmäinen tytär kieltäytyivät — he pelkäsivät mennä palatsiin. Mutta nuorin tytär, Mira, sanoi: "Minä menen."

Niinpä Mira käveli kuninkaanpalatsiin. Vartija avasi portit.

"Tulin työskentelemään," Mira sanoi.

Kuningas istui valtaistuimellaan. Vieressä oli valtava käärme, vihreä ja kullanhohtoinen, käärittynä hänen jalkojensa ympärille.

"Tarvitsen palvelijaa," kuningas sanoi, "mutta työ on vaikea. Sinun täytyy tehdä kolme asiaa. Jos onnistut, saat kultaa. Jos epäonnistut—Käärme syö sinut."

Mira nielaisi. Käärme tuijotti häneen kirkkailla silmillä.

"Ensinnäkin," kuningas sanoi, "sinun täytyy lajitella nämä." Hän osoitti valtavaa siemenkasaa — vehnää, ohraa, kauraa — kaikki sekaisin keskenään.

"Lajittele ne ennen aamua," kuningas sanoi, "tai Käärme syö sinut."

Kuningas lähti. Mira istui ja alkoi itkeä. Kuinka hän saattoi lajitella kaikkia siemeniä yhdessä yössä?

Yhtäkkiä hän kuuli pienen äänen. "Älä itke."

Käärme lipsahti lähemmäs. "Autan sinua," se sähisi pehmeästi. Se puhui!

Käärmeellä oli ystävälliset silmät. Mira ei pelännyt.

"Miten?" hän kysyi.

"Odota ja katso."

Käärme sähisi matalasti, ja yhtäkkiä tuhansia pieniä muurahaisia marssi sisään. Ne lajittelivat siemeniä — vehnä tähän kasaan, ohra tuohon, kaura kolmanteen. Aamuun mennessä kaikki oli lajiteltu täydellisesti.

Kuningas tuli takaisin ja hämmästyi. "Teit sen! Mutta on toinen tehtävä. Tuo minulle kultainen avain kaivon pohjalta. Jos epäonnistut, Käärme syö sinut."

Mira katsoi kaivoon. Se oli tumma ja syvä ja kylmä.

Käärme sähisi. "Hyppää selkääni."

Mira kiipesi Käärmeen selkään. Se lipsahti alas kaivoon, liukuen pehmeästi syvemmälle. Pohjalla oli kultainen avain, joka loisti vedessä. Käärme tarttui siihen suullaan, ja he menivät ylös.

Kuningas otti avaimen. "Hyvin tehty. Mutta on kolmas tehtävä. Tämän avaimen pitää avata yksi kolmesta arkusta. Valitse oikea arkku, ja saat kultaa. Valitse väärä, ja Käärme syö sinut."

Kuningas näytti hänelle kolme arkkua: yhden kultaisen, yhden hopeisen ja yhden puisen.

Mira seisoi hiljaa. Kultainen näytti rikkaimalta, mutta hopeinen näytti kauniimmalta. Puinen arkku näytti tavalliselta ja vanhanaikaiselta.

Käärme sähisi pehmeästi. "Valitse viisaasti."

Mira ajatteli vanhasta naisesta, joka antoi hänen isälleen lahjan. Hän muisti, kuinka yksinkertainen ja köyhä vanha nainen oli ollut — mutta kuinka ystävällinen.

"Valitsen puisen arkun," Mira sanoi.

Kuningas laittoi avaimen lukkoon. Se kääntyi! Arkku avautui, täynnä kultaa.

"Onnistuit!" kuningas sanoi. "Kulta on sinun."

Mutta Mira katsoi Käärmeeseen. "Miksi Käärme asuu täällä? Miksi auttaa minua?"

Käärme tuijotti häneen pitkään. Sitten kuningas huokasi.

"Käärme on poikani. Paha noita lumosi hänet. Hänen täytyy elää käärmeenä, kunnes joku rakastaa häntä riittävästi murtaakseen loitsun."

Mira polvistui Käärmeen viereen. "Autoit minua. Olit ystävällinen. Minä rakastan sinua."

Yhtäkkiä Käärme alkoi loistaa. Se muuttui — pienemmäksi, pehmeämmäksi — kunnes Miran edessä seisoi kaunis prinssi!

Prinssi hymyili. "Olit rohkea ja ystävällinen. Murrait loitsun."

Kuningas iloitsi. "Ota kultaa! Ota mitä haluat!"

Mutta Mira tarvitsi vain riittävästi kultaa perheelleen. Hän vei sen kotiin, ja hänen isänsä ja siskonsa eivät koskaan olleet enää köyhiä.

Ja Mira? Hän meni takaisin palatsiin — ei palvelijana, vaan Prinssin ystävänä. He viettivät monta onnellista päivää yhdessä, ja Mira ei enää koskaan pelännyt käärmeitä.