Pienellä maatilalla, peltojen ja omenapuiden keskellä, asui maanviljelijä-isä kolmen poikansa kanssa: Aapo, Eetu ja Leevi. He olivat reippaita poikia, mutta he riitelivät usein. "Kuka siivoaa kanalan? Kenen vuoro on kantaa vettä? Kuka korjaa aidan?" Kinastelusta kehkeytyi nopeasti myräkkä, ja monet työt jäivät puoliksi.

Eräänä aamuna Aapo puuskahti, "Minä tein eilen jo!" Eetu vastasi, "Ei ole minun vuoroni!" Ja Leevi mutisi, "En jaksa yksin." Isä kuunteli ja huolestui. Miten pojat selviäisivät, jos he eivät osaisi tehdä yhdessä?

Isä käveli varaston luo ja keräsi syliinsä nipun tikkuja: ohuita, kuivia oksia, jotka rapisivat toisiaan vasten. Hän kutsui pojat pihalle. "Tulkaa, pojat. Tehdään pieni koe." Isä antoi jokaiselle yhden tikun. "Katkaise tämä." RÄPS! RÄKS! RISAH-DISAH! Tikku meni poikki helposti, eikä kukaan henkäissytkään.

Sitten isä sitoi narulla tikut tiukaksi nipuksi. "Nyt yrittäkää katkaista tämä nippu." Aapo väänsi, veti ja puri kieltään. Ei mennyt poikki. Eetu otti vuoron, posket pullollaan, ja yritti molemmin käsin. Nippu pysyi ehjänä. Leevi yritti hyppäämällä. Nippu ei hievahtanutkaan. He katsoivat toisiaan ihmeissään.

"Yksittäinen tikku on helppo katkaista," isä sanoi lempeästi. "Mutta kun tikut pysyvät yhdessä, niitä ei saa poikki. Te olette kuin nämä tikut. Yksin heikko. Yhdessä vahva. Yksin työ on raskasta. Yhdessä työ on kevyttä – ja iloista."

Seuraavana päivänä tuuli vinkui aidanraoissa. Vanha aita nojasi vinossa ja huusi apua. Isä hymyili. "Kokeillaanpa nippuvoimaa." Aapo piti lautaa paikallaan. Eetu naputti nauloja tasaisella TAK, TAK, TAK -äänellä. Leevi toi lisää lautoja ja haki vasaran, kun se unohtui heinikkoon. He laskivat yhteen: "Yksi, kaksi, kolme – yhdessä!" Työ sujui nopeasti. Aita seisoi suorana ja vahvana, ja poikien suut venyivät hymyyn.

"Teimme sen!" Aapo huudahti. "Yhdessä oli paljon helpompaa," Eetu huomasi. "Ja hauskempaa," Leevi lisäsi.

Isä levitti pihan varjoon huovan. Hän toi leipää, voita ja maitoa. "Sankarien välipala," hän sanoi. He istuivat vierekkäin, ja tuuli silitti heidän hiuksiaan. Pääskynen piipitti navetan katolla, kuin sekin olisi taputtanut.

Siitä päivästä lähtien, kun kinastelu alkoi kipinöidä, joku kuiskasi: "Nippu." Silloin pojat muistivat tikut. He vetivät syvään henkeä ja valitsivat yhdessä tekemisen.

Kun omenat kypsyivät, he muodostivat ketjun: yksi poimi, toinen siirsi, kolmas kantoi. Kun lammas karkasi portista, he etsivät sen yhdessä ja nauroivat, kun lammas piiloutui omenapuun taakse. Kun sade uhkasi kastella heinän, he rullasivat paaleja rinnakkain, askel ja askel, työn rytmi kuin laulu.

Joskus he silti erimielistyivät. Se oli ihan tavallista. Mutta silloin he katsoivat toisiaan ja hymyilivät. "Yksin tikku," Aapo sanoi. "Yhdessä nippu," Eetu jatkoi. "Yhdessä vahva!" Leevi päätti. Ja taas työ alkoi soljua.

Isä katseli poikiaan pihaportilta. Aurinko laski pehmeästi, ja pellon vilja aaltoili kuin kultainen meri. Hän tiesi, että pojat oppivat tärkeän taidon. Kun he pitivät yhtä, mikään ei tuntunut liian suurelta.

Ja niin maatilalla ryhdyttiin sanomaan: "Yksin tikku, yhdessä nippu." Tuuli kuljetti sanoja peltojen yli kuin salaisen viestin. Jos kuunteli tarkasti, saattoi kuulla kuiskauksen: "Yhdessä olemme vahvoja."