Korkealla kirkkaansinisellä taivaalla Pohjantuuli ja Aurinko keskustelivat. He olivat vanhoja naapureita. Joskus he olivat ystävällisiä. Joskus he kerskailivat.
"Olen vahvin," puhahti Pohjantuuli. Hän puhalsi, posket kylminä.
"Olen vahvempi," Aurinko sanoi lämpimästi hymyillen. Hänen kultainen valonsa hehkui pehmeästi.
He katsoivat alas ja näkivät matkustajan kävelevän tiellä. Matkustajalla oli suuri, lämmin viitta. Se kietoutui hänen ympärilleen kuin peitto.
"Pidetään koe," Aurinko sanoi. "Se, joka saa matkustajan riisumaan viittansa, on vahvin."
"Ha! Helppoa," Pohjantuuli karjui. "Minä menen ensin."
Pohjantuuli veti syvään henkeä. Hän puhalsi ja puhalsi. Huuuu! Puut taipuivat. Lehdet tanssivat ilmassa. Pöly pyöri tiellä.
Matkustaja vapisi. "Brrr!" hän sanoi. Hän veti viittansa tiukemmin olkapäilleen. Hän piti reunoja lähellä leukaansa.
Pohjantuuli puhalsi lujempaa. HUUSH! Hän lähetti villin puuskan tielle. Matkustajan hattu melkein lensi pois. Matkustaja tarttui siihen ja piti kiinni. Hän kääri viittansa vielä tiukemmin ja solmi sen.
"Minun täytyy pysyä lämpimänä," matkustaja sanoi kilisevien hampaiden läpi. Hän kyyristyi olkapäihinsä ja jatkoi kävelyä.
Pohjantuuli yritti vielä kerran. Hän puhalsi suurimman, vahvimman puuskansa. Mutta mitä lujempaa hän puhalsi, sitä tiukemmin matkustaja piti viittaansa. Lopulta Pohjantuulella ei ollut enää henkeä. Hän haukkoi henkeään ja puhisi ja luovutti.
"On sinun vuorosi," hän nurisi Auringolle.
Aurinko kurkisti pienen pilven takaa. Hän lähetti alas lempeää, hiljaista lämpöä. Se tuntui kuin pehmeä halaus.
Matkustaja tunsi muutoksen heti. "Ahh," hän huokaisi. Hän löysensi viittansa solmun. Hän päästi vähän lämmintä ilmaa sisään.
Aurinko loisti vähän kirkkaammin. Pellot kimmelsivät. Kivet tiellä lämpenivät matkustajan jalkojen alla. Lintu lauloi.
Pian matkustaja hymyili. Hän pyyhki otsaansa. "Alkaa olla lämmintä," hän sanoi. Hän avasi viittansa. Aurinko loisti lämpimästi – ystävällisenä ja vakaana, ei liian kuumana.
Lopulta matkustaja riisui viittansa. Hän taitteli sen käsivartensa yli, onnellisena ja mukavana, ja käveli eteenpäin aurinkoisella tiellä.
Aurinko kääntyi Pohjantuulen puoleen. "Näetkö," hän sanoi pehmeästi, "lempeä lämpö voi tehdä sen, mitä voima ei voi."
Pohjantuuli nyökkäsi, nyt hiljaisena. Hän oli oppinut jotain uutta.
Ja matkustaja, joka ei tiennyt mitään heidän pienestä kokeestaan, jatkoi matkaansa, keveänä ja iloisena kultaisena päivänä.
Loppu